BALLADI EINOLLE

Minä tyttö huoletonna lauleskelen, / on meikä perhe tavallisen onnellinen. / On isä töissä timpurina lankatehtaalla / ja äiti siivoo iltaisin kuppiloita.

Mä hoitelen mun siskojani äiteen apuna / ja veli-poikaa, joka konttaa pallerona. / Ee sillä oo ees ällyy sannoo: "Mää oon pikkumies." / Mutt' ehkä sekin isoks' kasvaa - kaipa. Kukateis.

Sitten kun must' on tullut äiteen kokoinen, / matkaan maailmalle ja hienoks' opettelen. / Luulen, että minust' tulloo rouva hienon kartanon, / miss' nyt assuu tohtorinna von Kroisos-niminen.

Kerran yksi Hieno Herra mies mun kättein kävi niin, / että luulin tahtovan sen kanssain naimisiin. / Se vähän kupsuttel' ja näyttell' puskiin päin. / Jottae tahtoi näyttää, ymmärsin sen näin.

Mull' ol' ylläin mekko kaunis kukkainen; / siks' niijasin mä kiitoksen: "Oi, Herra Arvoinen. / Mun pittäis ensin vaehtoa vaatteit pikkuisen. / Tuo pusikko kun taetaa olla kovin okainen."

Se Hieno Herra päätään alko raaputtaa / ja ilmeet vaihtel' niin, etten nähny ajatusten taa. / Se pari askelt' kohta otti taaksepäin / ja sitten alko poikkeen juosta kintut vilistäin.

Ei mulla huolta oo tääll' moailmassa. / Oon turvassa mä niinku Herran kukkarossa. / Minä huoletonna kuljeskelen lauleskellen / ja noapureitten tekosia ihmettelen.

BALLADI HASUN MUMMUSTA

On Hasun Mummu nopsajalka Kukkamaakari, / hän naapurinkin
kukat mennen tullen kasteli. / Hän lantaa lorotteli pikku kannullaan / ja
nauraa hykerteli: ”Kutkuttaa tää voemallaan.”

Kun kukat oli hoidettu, hän kassin tempaisi / ja lähikauppaan
helmat heiluin kipitteli. / Jos juorumummun tiellään kohtasi, / hän juttujansa
kosteita näin sepusteli:

”Myö papan kanssa hommoo tehhää päevittäen, / ett' soataesii
tuo kurja lähtee pikipäen. / Voa siell' se ryökäll' kehtoo viel' päkittää, / ee
kottiisa oo ällyy lähtöö, siell' voa jäkittää.”

Kas! Juorumummu nyökytteli ymmärtäen / ja sanaa kierrättään
juoks' kylkimyyryittäin. / Hasun Mummu hameen helmaa sipaisten, / kauppaan
jatkoi kipitystään nopeuttaen.

Oven kauppaan avatessaan teki pikakatsauksen. / Hän
hymyskellen kuulijakseen etsi vertaisin. / Sen kun löysi. Alkoi tilannetta
selostaa: / ”Voa ettö usko, mite teä meitt' hirveest' sapettaa. / Myö pahhoa
tehhää nii' jott' aeva oksettaa, / voa siell' Se meitä aen vuo tapittaa. /
Kohta minä kirveen tempasen / ja sillä peän poes Siltä sipasen. / Ee
tuommosella virkoo oo, / siitä männään takkuuseen.”

Kaupallinen ihmisiä nyökytellen, / ymmärtäen mummu-paran
kosto-koiruuden, / lupas' tukens' antaa turman tehtävään, / jotta naapur'
saatais' lopultakin lähtemään. / Myötätunto mummun sieluun voimaa lahjoitti. /
Hän kotiin lähti. Oven mennessänsä hajoitti. / Oli askeleensa kiivaat. Niitä
nähdä pelotti / ja ajatukset tulevasta hirmuteosta huimasi.

Rupes' Hasun Mummu kukkasia kantamaan, / niitä naapurinsa oven
pieleen asettelemaan. / Hän jokaiselta kukkaselta nupun katkaisi, / oli merkki
tarkoitettu naapurille peloitukseksi.

Kun uhkailua kestänyt ol' viikon, kaksikin, / huomas' Hasun
Mummu; oli naapur' perustanut kompostin. / Joka päivä sinne kukkasia teloitettuja,
/ hän kantoi, niinkuin oisivat ne olleet onnen tuojia.

Alkoi Hasun Mummu tekojansa mietiskelemään. / Hän alkoi tosi
tarkoitusta näkemään. / Ei elos' mieltä oo, jos kaikki tuhotaan, / pitää jotain
antaa myöskin jäädä kasvamaan.

Hän kirveen laski oven pieleen tuumaillen, / ett' tekons'
oisi lopultakin kaksiteräinen. / Jos surmaisi hän naapurinsa vihatuimman, /
saattais' toinen terä turmaan viedä Kusti-pojan rakkaimman.

Näin kostonkierre syöksyyn veisi pohjattomaan. / Ja
syyllinen HÄN ITSE OISI vuoksi valheen ruokottoman. / Sen takoitus ei kuolemaa
ois' ollut aiheuttaa, / mutt' elämässä pienkin valhe tuskaa suurentaa.

Tuskaa, mikä nousee luonnost' ihmisen, / jolle itsetunnon
kasvu on niin vaivalloinen, / että ruumis ehtii askelmat ain' tuhota, / joita
pitkin sielu kasvaa kohti taivaita.

Vaikk' ihminen on luotu kumppanina kasvamaan, / hän veljen
pyrkii joka kääntees' surmaamaan. / Ei ihmispolo taida koskaan päästä
oivaltamaan, / hän tilan löytää opittuaan toisen elintilaa kunnioittamaan.

On Jumalamme luonut meihin Salaisuuden suunnattoman. / Kun
Sielu löytää tavoitteensa Luojan antaman, / se kasvaa pienemmäks' – silti joka
askeleella suureten. / Kun itsetunto kasvaa tilaa antaen, / niin maailmamme
avartuu; salaisesti laajeten.

Sielun kasvumme näin jumaluutta heijastaa. / Se vastakohdat
toisiksensa paljastaa. / Jos tuhoamme kolikosta puolen kruunaisen, / on
käyttökelvoten tuo pläntti, vain toisenpuoleinen.

PAHISPOLKU

> kaikki nimet muutettu

On EnonPosken Pahispolku Mezätiellä päin, / se alkaa kolmosesta,
jatkuu kahteen kymppiin päin. / Se Huusitiellä mutkan tekee kyljittäin / ja
palaa kiireest' Minnetielle, kulkein Mezätielle kolmos-majaa päin.

On Kolmosessa mummoa ja pappaa kamalaa, / siell' pokkaa
pelataan ja hiki päässä kurkotellaan kohti Manalaa. / Ei rauhaa siellä
saavuttaa voi päällä tämän maan, / siell' tissinmurskaaja kun työtään tekee
turma-koneellaan.

Taas tänään Viitosessa kauppaa käydään pimeää, / siell'
pömpelikkö omistajaa vaihtaa, niin ett' tekee kipeää. / On lonkeronsa
levittäneet hyvinkääläiseen, / pikku-tupaan, josta kauppaa tehdään kauas
Espooseen.

Tuoss' Vitosessa asuu myöskin mummo-kolmikko, / jotk'
käsikassaroina toimii niinkuin muorikko, / jok' ilon löytää joka päivä
ilkeillen / ja pikku pipanoita huusin alta kaivellen.

Seiskan taloss' capoja on perheittäin. / Siell' isä-Masa
ohjaa Kusti-poikaa päivittäin. / Käy Kusti kauppaa kalaisaa myös autoillaan /
ja äiti auttaa voitton saamaan kampeillaan.

Seiskass' myös on huvimaja auto-Igorin. / Hän rahaa
Venäjältä kantaa, jotta konkurssin, / voisi välttää perhe Strockoviuksen, /
miss' majaa pitää ihmisistä rehellisin Oksanen.

Igor laittoi pikku-huoran pantomiinaamaan, / pyllyin paljain
korkkareissaan tepastelemaan, / jotta mummut Mezätiellä opin saisi näin, /
tehdä töitä sutareille Venäjälle päin.

Seiskan sora kuluu alla tossuston, / myöskin pappa
Värisuora-Tuomiston. / Hän uhkapelureista suurin ja mahtavin on, / hän
ympärilleen koko suvun suojaksensa luonut on. / Muutoin: vähän perhe
kattopeltejäkin näön vuoksi paikkailee, / mutt' hämytöitä sekin on, näin teot
oireilee.

Yksi paapan palleroista Tuomiston, / sekos' kieroiluista
sekä virvokkeista juomiston. / Hän aikaa viettää kävellen ja hirmuisena
kiroillen / ja silloin tällöin sieltä täältä itseänsä kaivellen.

Lapsilla on tehtävänsä tärkeä. / He juoksee kulisseina ilman
järkeä, / mik' aikuisia estää luisumasta päin, / surmantuojaa, mi aina eteen
kirpoo hyvin yllättäen.

Myyrä-mummu majaa pitää kapakassaan, / jonka terassilla
istuskellen tupakoi hän ajatuksissaan. / Hän cow-boy-tyyliin reviiriään
puolustaa, / ei coltit pääse taskussansa ruostumaan.

Ah! Kahdeksikkopa täällä vasta hurja paikka on. / Se Velmun
mummolana kohtaa vielä hupa-turmion.  /
Siell' Hellu häärää vaimokkeena linna-kundiston, / siell' kauppaa käydään
hämärää, tuon surma-Tuomiston.

Yhdeksikön isäntänä kainuulainen, / koetti mykaan päästä
konnalauman oheisen. / Mutta syrjään vetäytyi hän kauhuissaan, / ei hänest'
ollut petos-pussukoita pussailemaan.

Nyky-isäntänä Poika Setä-Turvaisen. / Kohtalaisen julma on,
on hyvätaitoinen. / Hän taitavasti äänitteitä käyttelee / ja tilanteita
uhkaavia tehtailee.

Kympin asukkaista sanaa sanoa en voi / ettei kukaan tätä
runo-työtä boikotoi.

Yhdentoista asukas on hämy-peräinen. / Lie maalle tullut
asumaan,  luo uskon-sisaren. / Hän hiljaa
uhri-taivaltansa vaeltaa, / hän muille toivon paremmasta tahtoo lunastaa.

Kahdentoista tanner tallaajakseen specialit sai. /
Konkurssiaan paeten he täältä vaimon nai. / Rahoittaja-Ruhtinas tuo kylmä,
armoton, / leimamerkin karvaan heihin lyönyt on.

Kolmentoista asukkaana Arsen Lupin roolailee, /
herrasmiestä, joka melko harvoin varkailee. / Hän tiirailee. Hän hymähtelee. /
Hän lipan vetää silmilleen / ja sätkän tuprutellen polttelee. / Tosi konnaksi
hän kyllä menettelee.

Neljäntoista osakkeessa tieto-keskus raksuttaa. / Se sanomia
kaappaa, sielt' raha lentää merten taa. / On toimistonsa verhottuna taakse
Mariston. / Se muistuttaapi korjaamoa romu-Variston.

Neljäntoista pihtipielet puunaa Näköinen, / on sisarensa
Kokoinen ja aivan Kokoinen. / Sen tarkoitus on häiritä vain tarkkailijaa, / mi
yrittääpi nähdä hämy-hommeleitten taa.

Kuudentoista tiloissa ol' firma agujen. / Se kauppas'
hämy-pusikoit' ja pinkkaa lautojen. / Mutt' kaupat kaatui temppu-konkkaan
mahtavaan, / sai agentuurit muuttaan kauas Janakkalaan.

Oh! Ja voihhh! / Ne meni Janakkalaan!

Kahdeksantoista seurakunta sekulia on. / On Kultasormi-Suloa
ja mummo-parkoi Tuomiston. / Siell' välimajaa pitävät myös Poika
Rauta-Vaarainen / ja Hiltu-Look; mi pantomiinaa milloin mitäkin.

Kaksikymmentä! Oh, taivas varjelkoon, / koskaan meitä
joutumasta perheen verkostoon. / Papan Roolirouva ohjaa naiset kortistoon, /
josta työtä saa vain ne, mi suostuu tarustoon, / jonka mukaan kunnanisät etsii
nakuillen, / päiväkahvi-seuraa lohduks' työnstä takkuisen.

Kaksi-kaksi numerona loistaa Tyhjälän. / Nimensä se saanut
lie toimest' Älyttäjän. / Päällä maan ei liene moista ennen ollutkaan, /
tyhjiks' imee kaikki kamut hupsis-matkoillaan.

Nyt Pahispolku kääntyy Huusitille päin, / mutt' mutkan tekee
ensin ylös yllättäen. / Kas' siellä piilos' luuraileepi Jekku Hyleineen / ja
huume-Pipsa pikku paskottajineen.

Muista enpä taidakaan, / sanaa lokaista. / Muutoin multa
voidaan, / elo katkaista. / Riittää yksi uhka, / Lindan nauhalta. / Hän kertoi
siinä kuinka, / suupaltti löydään laudalta.

Perjantaina 29.7.

"On Hasun mummo nopsajalka kukkamaakari, / hän naapurinkin kukat mennen tullen kasteli. / Hän yötä päivää pihapiiris' touhusi, / hän jäljet jätti touhutyönsä merkiksi.

DonJussi antoi kerran mummoll' lahjaksi, / sien-emän, jossa itiöit' ol' rutkasti. / Mummo naapurilleen sieniemän kuljetti, / sen esikolle punaiselle lahjoitti.

Kun sieni puhkes' itiöitä kukkimaan, / alkoi koko kylä asiasta puhumaan. / Ol' JussiDonin lahjoittanut vitsauksen, / sill' viha alkoi tuhoon suistaa asutuksen.

DonJussin juttu liittyi jollain lailla teatteriin, / niin jumalaisen mahtavaan kuin mausoleomiin. / Hän Valloittaja Don ol' koko luonteeltaan, / ja kaikki naiset tahtoi löytää vuoteeltaan.

Vain nopsajalka Hasun mummo torjui viettelyn, / hän uskollinen tahoi olla miehen aviollisen.

Me syytä kyselimme moiseen käytökseen, / mutt' JussiDon vain naureskeli itsekseen. / Vast' silloin kylä kauhuksensa huomasi, / ol' Donnin Jussi polon jutut vähän hassusti.

Kun tutkailimme asioita tarkemmin, / ol' jotain pahaa tapahtunut aiemmin. / Siit' Donjuan Jussi....

SERENADI TOPILLE

"Minä Poika taitava oon palloilemaan / ja innokas myös naisten kanssa jammailemaan. / Mä tahtoisin sun kanssa päästä iltalenkille. / No! Mitäs sanot? / Oisko sulla käyttöä näin nuorelle kaverille?"

Näin Topin kanssa eka kerran treffailtiin, / vaan katastrofiin lenkki meiltä tehtailtiin. / Tull' nuori mies, mi sutimiesten kaikki temput ties / ja minä tyttö pakoon juoksin niin et' oli jalat hies'.

Mä piilostani kurkkasin ja kauhukseni huomasin: / Ol' PikkuTopi sutimiesten älyleikkiin päänsä työntänyt / ja kaiken oman tahtonsa ol' bisnesleikkiin räätälöinyt. / Hän pallonsa ol' menettänyt, kaiken rahan hävittänyt, / enkä minä enää tiennyt, / minne elo meidät vienyt, / oli kauhuretkillään.

Kolkuttelin puuta, luuta, / kaikenlaista tiedon suuta, / mutta totuus kaikenlainen / juoksi karkuun niinkuin nainen, / jonka silmät pelko oli tummentanut hunnullaan.

Mä tartuin mummun Raamattuhun - / luottaa sen voi Sanaan muuhun / - ja tekstejänsä viisaita mä öin ja päivin selailin.

Ol' ilta yllein joutunut, / kun kirjan olin sulkenut / ja vastausta mietiskelin:

Tää elomme on ankeaa, / jos osallemme lankeaa, / suur Pallopeli valloittajain. / Mutt' pienkin ilo virkistää, / kun sielun silmät tähyää, / luo taivahisten auttajain.

Kun PikkuTopi puhumaan, / käy eduskuntaistuntoon, / voi sutimiehet kalmistoon / hän ohjastella arvovallallaan.

Kun mieli tyyntyy nöyrtyen / ja sydän lausuu kiitoksen, / on eessä taival autuaitten."

Äitien velat

Asui Vitkalan mutkassa Keijo niin julma, / ett’ koko kylä pelkäsi kuollakseen. / Koitui Erkille kohtaloksi karmea surma, / kun vaati hän viinatilkan juodakseen.

Kaikki tiesivät kuka oli tappaja hurja, / mutta puolustajan mainion sai hän rinnalleen. / Niin tuomiotta jäi tuo surmaaja kurja, / oli opettaja latonut sanat puolustukseen.

Kukaan avuks’ tullut ei. / Äidin tahto voiton vei, / kun pojasta katkera kostaja kasvatettiin.

Keijo kylällä kulkien ihmetteli: / “Miksi viha ja kosto ainut tavoitteeni on? / Kauan rakkaus tahdossain sinnitteli. / Nyt turmiota, kuolemaa tahdon elohon.

Keijo äidin luo vetäytyi lepäämään, / alistuen äidin tahtoon ja manipulaatioon. / Äiti koston halus’ lietsoa liekehtimään; / oli hällä sydän musta ja mieli tunteeton.

Keijo kotijoukon tahtoon alistui. / Hän surmavelan maksusta ahdistui. / Näin äidin iloks’ suostui piinaajaksi kasvamaan.

Keijo kiitokseksi ryhtyi totetuttamaan, / äidin sairaan sadistista tubo-unelmaa. / Kas! Äiti oli onnistunut narraamaan, / viha-oppilaaltaan ainevihon salapiilon taa.

Tuota oppilasta Keijon äiti vihasi. / Oli vihan syynä viharikos naapuruston äitien. / Nyt kosto tuota onnetonta lasta kohtasi, / sai taakakseen hän ilkeilyn läpi elon vuosien.

Piirrosvihko -varkaus harhautti, / syytös lapsen päälle opelta keikahti, / saattoi opettaja vihatyöstään jäädä nauttimaan.

Lapsi elonaikanansa sai alistua, / tuhatlukuiseen kiusantekoon joutui tottumaan. / Hän vihavelan vuoksi alkoi kallistua, / samaa katkeruuden kostoa tuottamaan.

Mutta ainevihkon tarina muutti kohtalon. / Oli kirjattuna sinne, totuus äitein petosten. / Joutui Keijon äiti sanomaan: “Tarinani valhe on. / Olin minä takana tuon piirrosvihko-varkauden.”

Vihan palvelijat tajunneet vain ei, / että Luoja voiton lopulta nyt vei. / Hän tilannetta käytti uutta luodakseen.

Sillä näin se aina on: / Luoja vihan turmion, / kääntää lapsen päältä ylle, / uutta luovan ristintuomion, / joka aikain aluss’ jo määritelty on.

Peräkylän Lyyti

Lyyti Peräkylän tietää, / että herrat narrailee, / teoillansa kerskailee, / torjuttuina häpäisee. / Lyyti kouluun meni, / Topi kävi / kiinni hameeseen. / Jolloin kompastuen kaatui. / Joutui luonnekokeeseen.

Eikö näin, / Matti-kulta? / Luonne on, musta sulla, / niinkuin Charles Masonin?

Ka-ta-la. Ka-ma-la. Aivan inho matala / niinkuin luonne Masonin.

Tarinamme Topi Ouluun / meni juttutalkoisiin. / Siellä osaa ottaa hänen piti / leikkiin kiimaiseen. / Oli luotu sketsi, / pelkkä vitsi, / jolla aiottiin, / Lyyti-tyttö naittaa, / petiin laittaa, / seksi-taito kokeisiin.

Mutta voi!/ Lyyti huomas, / luonteeltaan, kun on Tuomas; / “Pilaa matti tehtailee!”

Pa-ke-ne! Tor-ju-se! Maahan iske ketale, / mikä pilaa tehtailee.

Mutta Topi-herra mahtava, / ol’ Hesan koppava. / Hänpä päätti, että juttu kasvaa / selän takana. / Koska Lyyti-tyttö, / arka on / ja sängyss’ taidoton, / ompi totuus hänen kohdallansa aivan arvoton.

Kävkö näin? / Topi päin / manaa ajoi autollaan / halvaantuen ruumiiltaan?

Kar-mí-va. Koh-ta-lo. / Oli vihan lihaisen, / sillä halvaantui hän ihan kokonaan.

Senssi-kaupoista / tul’ Lyytin päälle kesto-ilmiö. / Siinä myytiin miestä sekä naista. / Oli Topin kosto selviö. / Huumesyytös kyti, / varkaus pesi, / Topi-tarinaan. / Ennen kuolemaansa ehti luoda, / juonen pantomiinin hallintaan.

Us-ko pois. / Vi-ha voi. / koko sielun kuolettaa.

Lammen lainehilla kasvoi / kosto Topin halvauksen. / Sillä syyksi kuvailtihin, / käytös Lyytin pikkuisen. / Matti Topin rahat / ökyvarat / naisiin tuhalten, / saipi lammen laineet nousemahan / raivoon myrskyiseen.

Näethän? / Herjaillen, / toimittaja toinenkin, / kuolee jälleen alle sadistisen viha-rikoksen.

Lo-pe-ta. Ko-pu-ta. / Vältä tuomio tuon sadistisen viharikoksen.

Ohjastaja

Nousi Otavassa Kari-poika ohjastamaan, / rupes’ huijareiden toimintaa junailemaan. / Oli vaunuissansa poikia Haminasta, / ja Jyväskylän kaupungista sekä Laukaasta.

Pojat narrasivat toisilta omaisuutta, / vedättämällä naisparkoja huoletta / häpeään, mokiin ja tyhmyyksiin, / joista heitä armotta kiristettiin.

Masa otti vaimoksensa rikollisen. / Naisen niin viisaan ja kiitollisen, / joka älykkäästi johti naisten turneeta, / ohjas’ heitä pantsuillaan ilman tunteita.

Uppiniskat käsiteltiin taitavasti, / ohjattihin mokailuihin oppineesti.

Midja antoi tekniikkaansa rutkasti, / johdatella Uppiniskaa salaisesti.

Kas Midja oli löytynyt kieseihin, / noihin Pietarin matkojen aikoihin. / Jalansijaa armeijassa kasvatti hän. / Halus’ huumekaupan ohjat niinkuin mafi-män.

Juur’ Midja oli taituri rakentamaan / salaseurantaa ja salatutkintaa. / Hän miliisinsä ohjas’ mukaan bisnestoimintaan, / näin linkkejä uusia sai hän hallintaan, / joilla jäseniksi ihmisiä kutsuttiin, / kaikenlaisen kierrätyksen ihmeisiin. / Saipi upseeri Jussikin ylennyksen, / kun pääsi kyläpoliisiksi pienen kunnan sen.

Jos mikään toinen keino ei auttanut, / vaan Uppiniska kaikessa ol’ vastustanut, / hänet annettiin Mustasen toimintaan, / jossa ihmisiä salaa mustamaalataan. / sekä uskottavasti profetoidaan: /

”Tämä ihminen on sairas ja rikollinen. / Hän yltä päältä paha on ja saastainen. / Hänest’ uskoa voi vain kaiken sen, / missä ilmoittaa hän olevansa syyllinen!”

Näin Mustas-perhe tuhosi tuhansittain / niitä ihmisiä, jotka koetti yksittäin, / torjua tuon älytysvedätyksen, / Kari-porukan ja Suuren Huijauksen.

Ompi maailmamme meno niin oudon kamalaa, / yhä selkärangattonta makeilijaa ihannoidaan, / hänest’ mallinukke tehdään jopa eduskuntaan, / jotta rahoja hän ohjailisi rikostoimintaan.

Ohjailua

Nous’ Mustonen siskoa ohajilemaan, / uskontielle oikealle opettamaan. / Hän päätti tehdä siskosta uskon sankarin, / mi rehti, puhdas on, päästä jalkoihin.

Mitä enemmän hän siskon mieltä manipuloi, / sitä vaikeamin koko homma kompuroi. / Hän siskon syöksi epätoivon syviin kuiluihin, / sillä Jumala ei osallistunut herjalynkkoihin.

Tässä rikolliset huomas’ tilaisuuden mainion, / avuks’ tulivat he lausumalla herjatuomion.

He jalansijaa saivat oikean Herran pitoihin, / löys’ salailu nyt sijaa uskovien seuroihin.

Oli Norjasta ja kaikenlaista ruotsinmaalaista. / Oli virkolaista, venäläistä sekä saksanmaalaista. / Oli lappalaista, savolaista, oulunmaalaista, / vaan eipä löytaneet he tuolta herjasulhasta.

Syntyi katastrofi katastrofin perään keskuuteen, / noiden uskovien, jotka luotti profetian herruuteen. / Tull’ uskostakin lopulta vain bisnes-tavaraa, / jolla siivitettiin uskovien kuntorata-poljentaa.

Karin pendolino

Pendolino Pesosen, / pakoon kiitää, pantsu on / huristellut Helsinkiin / ja sieltä Israeliin. / Tuu, tuu, tuu. Tuuli käy Afekista.

Masa toi sielt’ huumetta, / kibbutzien kuumetta, / Janakkalan sokerisiin / tehtaan rattaisiin. / Puu, puu, puu. Puutarha on tapetilla.

Poika joukko Otavan, / toimeentulon luonut on, / jossa raha omistajaa / vaihtaa ilman takarajaa. / Suu, suu, suu. Suuri on kaunista.

Siirtyi toimi laittomaan, / naisten kauppaan antoisaan, / sitä tietä loppumaan, / pääs’ usko Jumalaan. / Juu, juu, juu. Juupeli nous’ eduskuntaan.

Malmin taskuun livathi, / auton perään kilahti, / PikkuTopin rahapussi / voiton merkkeineen. / Kuu, kuu, kuu. Kuusi on tukkipuu.

Huuma jatkoi kulkuaan, / toimittajat huumettaan, / tiputteli sinne tänne / piinan lenkkeineen. / Huu, huu, huu. Huumasi kuolemaan.

Rahat rupes’ loppumaan, / karit siirtyi vaatimaan, / tapaturmaa karmivaa / Riksun maisemiin. / Duu, duu, duu. Duuri on Hangossa.

Hessu rupes’ johdattaan, / siskon sukua maksamaan, / Malmi-napsun kokonaan / peitteeks’ varkauden. / Zuu, zuu, zuu. Zuumi on Savossa.

Kukka-Rouva nai majurin, / autoilija sai floristin, / Topin pikku rahat jaettiin, / MaMMePen kesken tasattiin. / Ruu, ruu, ruu. Ruusu on piikkinen.

Markut antoivat apuaan, / Raimot syytivät rahojaan, / jotta siskot aikanaan / joutuis’ köyhiä piikomaan. / Sillä lailla saataisiin, / apuriksi hänet rattaisiin, / autokauppaan ja bisneksiin, / jotka hyssytellen peitettiin. / Nuu, nuu, nuu. Nuukuus on valttia.

Lopun saatte te arvata, / tieto sen on ratki karvasta, / sillä pendolino ajoi vaunuineen, / Vanajan kirkon luona onnettomuuteen. / Oon, oon, oon. Onnistunut herjalynkan ratkomaan.

Suuri Rooli

Kuka uskoisi tarinaani? / Suurta teatteri-kokemustani? / Luulin meneväni ravintola-iltaan, / kanssa Paulan ja Hiltusen, / mutta jouduinkin mukaan pilkkaan, / Oulun teatteri-ihmisten.

Meidät vietiin käytävä-pöytään, / “sillä sali ihan täynnä on”, / sanoi tarjoilija tehden työtään, / oli kiire sanoinkuvaamaton.

Vasta jälikäteen sain ma tietää, / oli suunitelma tällainen: / Olin tarjolla näytelmä-rooliin / “tanssikaveriksi taivaisiin”. / Siellä uutta draamaa yleisölle luotiin, / uutta tunnelmaa kappaleisiin. / Oli tarkoitus mun Musta-heppa olla, / päätähtönen näytännön, / jossa Topi tansiin ohjais’ suoraan esiintymislavan edustaan. / Siinä tanssisimme rooli-luokkaan / “huippuhilpeä” ja “kauhuisaan”.

Mutta testiä en läpäissyt lainkaan, / sillä aavistin: “taas narrattiin”. / Minä kotiin läksin kiirehintaan, / siellä ystävyyttä ihmeteltiin.

Draama-muistoa muistelen illoin, / roolirouvia tarkastelleen. / Draaman vastuuta pääsenkö milloin, / esiintuomaan ja arvostellen, / draaman vaikutusta nurjaa silloin, / kun luottamus tuhotaan naureskellen.

Balladi Pantsuista

Minä olen pikkusisko Oksasen perheen / sekä doping-aine erheen / että pantsutiimi-vermeen. / Minä olen morsmaikku HessuTopi-perheen / sekä MarkkuTopi erheen / että PikkuTopi -vermeen. / Ja kuljen kohti pila-soolon satamaa.

Päivi oli taitava kirjoittamaan / Jussi ohjailemaan / Kari pantomiinaamaan. / Nuoret lähti onneaan tavoittamaan / suureen maailmaan / luokse pantomiinimaan. / Luoden älytyksen upo-uutta historiaa.

Vaimo-sota heti aluks’ kiivaaksi muuttui, / sisko toisilleen suuttui / ja kun veljessopu puuttui, / Pantsu-pappa vapaana pääs’ ohjailemaan. / Toimittaja näyttämölle rooliinsa luutui, / katukivikkoon kaatui, / jaloistansa halvaantui, / naimakauppiaaksi lopultansa ohjautui.

Ievan kautta Eija-tyttö miehensä sai, / hän näin Toivonsa nai, / on onnellinen kai. / Ievan kautta vaimokauppa kiivaana käy, / ei huolenhäivää näy, / ei Ivan täällä käy, / hän tuotteensa vain kuskaa raja-tuntumaan.

Metsätiellä Pantsu-päivä iltaan jo käy / ei irtopäitä näyt / kaikki elossa käy. / Huumenuoret kylätiellä toikkaroi / Sulot kompuroi / Paavot keikaroi. / Velmun luona Punamummu riemumiellä ilakoi.

Topi-pantsukka

Mull’ on paljon tarinoita, / mutt’ ei leivän päälle voita, / jollei hyvä Onni koita, / tuuri vaivaisten.

Kylvin kyllä perunoita, / mutta Kusti kylvää noita, / pikkuisia palleroita, / myyrän poikasten.

Suurin myyrä-pullukoista, / Pipsa nimeltään on noista, / surman suuren olioista, / joukost’ pantsujen.

Sulon pullo-pulinoita, / kiroja ja jupinoita, / tarjoillaan kuin kuvioita, / Suuren Kuvaston.

Yksi kerta mulle riitti, / juoda niin ett’ Alko kiitti, / silloin älytyksen sviitti, / oli Maaritin.

Miksi Maarit halus’ moista, / häpäisyä juomaloista, / viinistä ja kolpakoista, / sen kun tietäisin.

Ehkä liittyi häpsy vähän, / yritykseen saada tämä / elämäni päälle läjän / vale-everstin.

Sanoa voin silti noista, / everstien juottoloista: / kokemus ol’ opettava, / sanankäyttöön opastava, / iloks’ yksisilmäisten.

Oodi Paavolle

Paavo hiekkalaatikolla / korvas’ kuusen nurmikolla, / vaikka talvipakkasella, / lunta kertyy kannen päälle / kinos kaksimetrinen.

Hiekkaa ei saa liukkahalla / kelillä niin vaivaisella, / mutta voimme muistatella, / miten hauskaa kesäsäällä, / ol’ temppu hektinen.

Sisko joutuu koko kesän / näkemään tuon roskapesän, / jossa reikä ammottava, / on kuin hornan kita kova, / musta, kiukkuinen.

Jospa Luoja antais’ Paavon, / löytää onnen luona Vuokon, / joka Paavon iloon ohjais’ / sallis’ rakkauden, joka myöskin kohtais’ / kuuusentainta tomeraa, / joka yksinäisnä koettaa / roskain seinää koristaa.

Jopa Paavo poikinensa, / hyötyis’ oksistansa kerran, / sillä happea sen verran / hänkin hengittää.

Kaksinkertaine harha

Kofeniini-paukku korvissaan / tyrmäystippa-liemi suonissaan / suuntasi hän suoraa tietä keskustaan, / Vallingrilli dramatisointi-pantsukkaan.

—- Markku-pappa luona grillin / odotteli, että mielin, / huumatuin ja oudoin kielin, / kertoisi hän mistä pussin / rahaa täynnä löytäisin.

—- Mutta pantsu pyllähti, / sillä muisto yllätti. / Markku-pappa muistutti / Pelimiestä hauskasti. / Yhteenotto nauratti, / joten yrittää toki kannatti.

Rahapussi-varkaus muistoissaan, / joutui Pappa matkaa jatkamaan. / Harhateile joutui pappa kulkeissaan, / syyllistä kun etsiskeli vastaamaan, / pussin var-var-var-var varkaudestaan.

Markku-pappa pysähtyi nyt miettimään; / Liekö harhaa sillä itsellä mielessään, / joka laittoi pussiansa metsästämään?

Harhan vuoksi toinen joutui kestämään / tuskan täyttä elämää ja kysymään: / “Miksi mua estetähän elämään? / Harhautetaan vain häpeään ja ikävään. / Kuka tästä lopultansa hyötyykään?

Näinkö?

Enonkoskelta sai Hessu voiton makoisan, / hän velkaa jäi lautakaupat sekä miljoonan. / Kun Enonkosken Make joutui vaikeuksiin, / hän Hessun kutsui avuksensa älytyksiin.

Hessu suhteillansa autokaupan konkariin sekä / venäläisen lohikaupan trokariin, / aikoi vedättää minut autovarkauksiin, / Hälle luvattiin: / Niillä rahoila sun kaikki velat kuitattiin.

Kun Hessun juttu raukes torjuntaani raivoisaan, / alkoi kiusa jyristellä junamiesten sopukkaan / ja pääsin hevosmiesten dopin-porukkaan, / jonka majaa rakennettiin koulu-Kopukkaan.

Kun turvaan huijareilta sin mä Idan miljoonat, / oli kiitoksena syytökset ja mitätöinnit biljoonat. / Nous’ rakentaja-poppoo taasen jahtaamaan, / kai rahojani luuli pääsevänsä lahtaamaan.

Kun irti pääsin vainoojasta häpäisten, / papan pikkuisen, / sekä ihmetellen: / miks’ jatkuvasti mua kiertää sarja joukkopetosten?

Ketä luostarinne toiminta tuoll’ palveli / kun sieltä kaikki pois minut hätisteli? / Eikö rooli siskosena luostarin / olis’ palvellut Topi-kiusan kulissin? / Vai nousko pelko ehkä kaihertamaan, / että korvaukset joudutte te maksamaan, / sillä herjaa elämää on runnellut, / monen hengenlähdön kaiketi myös vaatinut.

Ehkä historia joskus vielä paljastaa, / kenet rahamiehet kulikseinsa valjastaa, / käsikassaroikseen nöyrimmiksi ohjastaa.

Helena?

Vasta luostarissa opin huomaamaan. / On ihmisellä tuhat roolia kohtalossaan. / Oli Helenalla luonne hyvän näyttelijän, / joten rooliks’ sai hän super-rouvan sekä emännän. / Hän yritti myös osaa hyvän ystävän, / mutt’ törmäs’ ihmetyksiin vakaan epäilijän.

Yks’ Helena ol’ laulaja osas’ mummun sen, / mi lauloi laulun kunniaksi pelargonien. / Ol’ Helena myös roolissa tuon matonkutojan, / jok’ virkaa teki sairaan vajaamielishoitajan.

Loi Helena myös uraa roolis’ Evan sisaren, / jok’ joutunut ol’ valtaan alkoholi-hirmuisen. / Oli Helenaa ja Elinaa ja pikku-Mariaa / ja kyläs’ kävi myöskin pari näyttelijää.

En häkeltynyt arvokkaista vieraista, / sillä palvellut oon jopa kaupunginjohtajaa Viipurista. / Näen Helenoita kaduillamme päivittäin, mutt’ rooli heillä vaihtunut on edessäin.

Ol’ näyttelijä Helenamme verraton, / mutt’ ohjaajana aivan ylittämätön.

Kellojen sanoma

Kirkonkellot ohjaa, / luokse koivikon. / Siellä Jeesus kerran, / tutuks’ tullut on.

Kuolemallaan nosti, / uuteen elämään. / Ihmiskunnan osti, / Luojaa etsimään.

Toiset löytää Herran, / luona alttarin. / Siellä laulla kerran, / kansa psalttarin.

Salaisuus on tässä: Yksinäisyys kutsuu, / sitä etsijää, / joka ihmisissä, / joutui pettymään.

Pilkka, iva herja, / ei voi käännyttää / luokse Armon Herran, / vaan työ tyhjäks’ jää.

Kirkonpenkki tyhjä, / niiltä osin on, / mistä ihmisryhmä, / pilkattu pois on.

Luojan rakentama, / metsäkirkko on. / Kevään kaunistama, / on alttar’ koivikon. / Leskenlehti kukkii, / vuokkoin meri on / taivaan kuvastama: / niin kaunis luonto on.

Hessun peli

“No, jo nyt on perkele” / kiros’ velipoika niinkuin aito ryökäle. / Tahtonsa ei tainnut mennä perille, / vaikk’ apuna ol’ Hessun suku Puuhake.

Sisar antoi tuomion: / ” Hän on skitsofreenikko”. / Käly lisäs’ huomion: / “Ja myös maanikko”. / Äiti jatkoi tuomiolla: / “Kleptikko”, / serkku kuvas’ sanoillansa: / “Murha-Mikko.”

Yksi koetti houkutella homouteen, / toinen julkihäpeään ja huoruuteen. / Kolmannelta löytyi vihje autovarkauteen, / neljänneltä osallisuus karkuruuteen. / Viides’ syytti hulluks’ pikku pieruillaan, / kuudes’ huusi: “Tullos’ väki katsomaan” Hessu nappas’ kuvan salapokkarillaan.

Seitos-poika nosti vihjeen “huumediileri” / kasi-tyttö antoi toiveen “viinamuumio”. / Ysi-poika kantoi kokoon kortensa / ja antoi äänitteille koko tarmonsa.

Kymppi-tyttö väkeänsä nauratti: / “Kyllä Mikko-poikaa sitten peloitti!” / Yhdestoista osoitti / on Mikko työtön mies. / Kahdestoista lisäs: / “Ja hullu, kukaties!”

Tunsina kun antaa tosi todistuksen, / on Mikko myyty hulluuteen ja köyhyyteen.Tuo velipoika kiroilla saa kyllikseen, / ei Hessun tiimi koskaan ota oppiakseen: / “Elämä on peli, jota pelataan, / ei palloa saa alleen jäädä hautomaan.”

Tuokio

“Nurkkalan Pojalla on vauvelinukke / Metsätiellä raikaa vauva-äänite. / Köpän koira räyhää: / “Pelkää kääkkä nälvää”. / Kustin tieltä lentää mutakokkare. / Köpättären kasvoilla on ilme niinkuin Helenoilla, / siellä leikin perukoilla / krusifiksin edustoilla.

Anna-tyttö muistuttaa / Aino-lasta kaihoisaa, / Rintehillä kaukaisilla, / PikkuTopin tanhuvilla, / josta pallo pompahtaa / kohti Oulun Areenaa. / Huppa-rumbaaa / Trättättää. / Olet melko rämäpää! /

Roolirouvaa hupsuttaa, / Pipsan korvaa kupsuttaa / sinne vähän supsuttaa: / “Pantsu-taito verraton / voimamme on loputon. / Voitto meidän onni on, / siipirikko riemuton / tuhoon tuomittu jo on. /

Paskottaja vaimoineen / häipyy mutkaan hämyiseen. / Haukku siellä vingahtaa / ehkä joku piikin saa. / Vaihtuu hampaat veriseen / ienvaivaan tuskaiseen. / Kivun myötä mieleen nousee / ihmetykset, kysymykset, / Ansin talorakennukset. /

Valtapeli suunnaton / tuhoon kääntynyt jo on. / Liekö aikaa puolustella / pikku piinaa kasarmeilla?

Miten tunnistan Kuninkaan?

Markus 15:21

“Jeesuksen ristiä kantamaan he pakottivat

erään ohikulkijan, kyreneläisen Simonin,

Aleksandroksen ja Rufuksen isän,

joka oli tuossa kaupunkiin.”

Herra, anna ymmärrystä,

sillä vaikka etsin Sinua,

en tiedä, miten tunnistan Sinut.

Ja kun olen löytänyt Sinut,

en käsitä Sinua.

Opetit:

te, jotka yhdessä kärsitte,

te saatte yhdessä juoda

rakkauden maljan

pohjaan saakka.

Tartuin ristiisi käsittämättä, mitä tein.

Niin kuin Simon, kyreneläinen.

Ohikulkija.

Kiireinen, musta mies.

Orjan jälkeläinen.

Tottelemaan tottunut.

Tarttui ristiin, koska vaadittiin.

Kantoi, huudoista ja pauhusta välittämättä.

Työnsi raskaan ristin vaivatta hartioiltaan kummulle.

Pyyhkäisi huokaisten hien otsaltaan.

Siirtyi syrjään kun käskettiin.

Jäi katsomaan.

Simon, Kyrenestä,

katsoi.

Katsoi uupuneita teloitettavia,

katsoi uhmakasta väkijoukkoa,

katsoi ristin päälle lyötyjä sanoja.

Katsoi hidasta näytelmää,

ristin päälle naulaamista.

Vasaran isku.

Toinen.

Kolmas.

Loputtomiin

iskujen kaikuessa

hänen tajuntaansa nauliutuivat sanat: ’juutalaisten kuningas’.

Simon, ohikulkija,

katsoi.

Juutalaisten kuningasta.